skip to Main Content
Ammattisaumari Osaa Arvostaa Omaa Työtään

Ammattisaumari osaa arvostaa omaa työtään

“Morjens. Täällä olisi kolme metriä saumattavaa. Saadaanko saumari paikan päälle tunnin päästä”. Tällaisia kutsuja Saumalaakso Oy:n saumari Petri saa lähes viikoittain meneillään olevilta uudisrakennustyömailta.

“Se ei oikein tunnu menevän tilaajille tai työnjohtajille perille, että minun pitäisi saada etukäteen ja riittävän ajoissa tieto, milloin on “mestaa” ja minua tarvitaan työmaalla”, kymmenisen vuotta saumaustyötä tehnyt Petri kuvaa.

Työmaat ovat erilaisia. Raisiossa oli hiljattain kerrostalon työmaa, jossa yhteistyö ja kommunikointi pelasivat rakennusliikkeen työnjohdon kanssa todella hyvin.

“Sen ansiosta pysyimme urakkavauhdissamme ja pääsimme sujuvasti seuraavaan kohteeseen.”

Petri Kukkolan omien saumausurakoiden etenemiseen vaikuttaa olennaisesti, miten muut rakentamisen ketjussa saavat omat hommansa tehtyä.

Työmaiden yhteensovittamisen välttämättömyys

Petri työskentelee Asunto Oy Raision Sellossa, johon valmistuu 51 asuntoa ja muutama liiketila. Kahdeksankerroksisen talon pitäisi olla valmiina vuoden loppuun mennessä.

“Aamupäivällä tein ulkosaumauksia, lähinnä ikkunoiden ja pellitysten tiivistyksiä. Iltapäivällä on tiedossa saumauksia ja tiivistyksiä sisätiloissa, esimerkiksi asuntojen ovet, vessat ja suihkutilat, sekä keittiötasot”, Petri luettelee.

Yhteen asuntoon menee kymmeniä metrejä erilaisia saumaus- ja tiivistysmassoja.

Tänään on tyypillinen työpäivä, että saumaustöitä on siellä täällä kiivaassa tahdissa valmistuvaa kerrostaloa. Tällainen ”silppupäivä” ja työmaiden välillä sukkuloiminen aiheuttaa Petrin mukaan toisinaan hieman heittopussimaisen olon. Toisaalta se kuuluu työn luonteeseen. Raision Sellossa työmaa on kuitenkin edennyt hyvin ja yhteistyö työnjohdonkin kanssa sujunut hyvin.

Työmaiden yhteensovittaminen on Petrin mukaan välttämätöntä. Esimerkiksi tänä syksynä Turun seudulla on pyöritetty 5-6 kohdetta samanaikaisesti.

”Urakkakokonaisuus on tärkeä pitää hallinnassa. Jos joudutaan tekemään lisätöitä esimerkiksi tuntityönä, se on negatiivinen asia kaikille osapuolille – tilaajalle, joka on saanut tarjouksen urakasta, tekijälle, joka tekee työtään urakkapalkalla sekä saumausyritykselle, jonka tarjous, materiaalimenekki ja palkka perustuu urakkaan”, Saumalaakso Oy:n toimitusjohtaja Anton Panschin heittää väliin.

”Uusintasaumauksessa mies ja kone tekevät työn ”aasta ööhön”, kunnes kohde luovutetaan. Työmailta ei ole järkevää hypyyttää saumaria välillä muihin kohteisiin, kun esimerkiksi henkilönostin seisoo sen aikaa tyhjän panttina”, Saumalaakso Oy:n toimitusjohtaja Anton Panschin mainitsee uudiskohteiden ja uusintasaumauskohteiden välisenä erona.

Henrik Hömppi (vas.), Petri Kukkola ja Anton Panschin ovat yhtä mieltä siitä, että rakennustyömaat ovat muuttuneet pitkien aliurakointiketjujen vuoksi paljon. Nyt tarvitaan hyvää keskinäistä yhteistyötä rakennusliikkeen ja urakoitsijoiden kesken ja vastuunkantoa etenkin eri urakoiden rajapinnoissa. ”Kyllähän siinä niin käy, että kun yksi jää jälkeen, muutkin jäävät. Saumari, maalari ja laattamieshän siellä ketjun viimeisinä ovat”, Petri vielä mainitsee.

Kiire vaikuttaa laatuun

Petrille on tehnyt kymmenvuotisen saumausurakkansa aikana pääasiassa uudiskohteita. Varsinkin asuntokohteet ovat tekemisen kannalta selkeämpiä kuin uusintasaumaukset tai isot rakennuskohteet.

”Asuntokohteissa työ on rutiininomaista ja työvaiheissa edetään asunnosta toiseen. Asunnot eivät eroa toisistaan kuin ehkä siinä, minkälaisia pintoja niihin tulee. Ne ovat samanlaisia riippumatta siitä, keille ne myydään. Isommissa kohteissa sen sijaan tulee koko ajan uusia kuvioita ja haasteita, eikä kenelläkään ole välttämättä riittävän selkeää kuvaa omasta roolista liittyen työvaiheisiin ja kokonaisuuteen”, Petri tilittää.

Rakentamisen tahti on kiristynyt, minkä vuoksi jälki ei aina ole kaikin puolin parasta mahdollista. Kiireen seurauksena joudutaan tekemään viimehetkillä korjauksia, mikä voi jarruttaa rakennuksen valmistumista.

”Olisi nopeampi tehdä valmiiksi paremmalla laadulla tietyllä aikataululla kuin niin, että kaikki työt kasaantuvat ja niitä yritetään tehdä valmiiksi monessa paikassa samaan aikaan”, Petri miettii.

Rakennusliikkeillä oli aikaisemmin enemmän omaa väkeä eri työvaiheita tekemässä. Nyt työmailla on rakennusliikkeen työnjohdon lisäksi lukuisa määrä muiden urakoitsijoiden työmiehiä. Ulkoistaminen näkyy ja työmailla tarvitaan entistä enemmän keskinäistä yhteistyötä ja vastuunkantoa etenkin eri urakoitsijoiden rajapinnoissa.

”Kyllähän siinä niin käy, että kun yksi jää jälkeen, muutkin jäävät. Saumari, maalari ja laattamieshän siellä ketjun viimeisinä ovat”, Petri mainitsee.

“Työmaalla on tuotava esiin omaa työtä ja sitä, että tietoa työmaan etenemisestä pitää saada etukäteen.Ei niin, että aamupäivällä soitetaan, että iltapäivällä tarvitaan työmaalle. Tai toisinaan pitäisi tulla heti”, Petri Kukkola selittää, miksi on tärkeä pitää jatkuvasti yhteyttä työnjohtoon.

Rakentajana toimii Asuntorakennuttajayritys Bonava Oy, jolle Saumalaakso tekee saumausurakkaa suoraan. “Joissakin Bonavan kohteissa olemme sovittaneet saumausurakan toteuttamista rakennusliikkeen kanssa”, Saumalaakson projekti-insinööriHenrik Hömppi (vas.) mainitsee. Petri Kukkoselle uudiskohteet ovat mieluista ja tuttua työsarkaa, koska hän on erikoistunut tekemään uudiskohteita kymmenvuotisen saumausuransa aikana.

On arvostettava omaa työtään

Petrin taival saumariksi alkoi kesätyökokeilusta. Hän aloitti vakituisena saumarina PP-Sauma Oy:ssä vuonna 2009. Piret Luukka houkutteli hänetkin alalle.

”Piretin kautta sain tiedon, että PP-Saumassa voisi mahdollisesti olla töitä tarjolla. Tein muutamia mallisaumapätkiä ja sen jälkeen minulle sanottiin, että tule seuraavana päivänä töihin.”

Petri arvostaa käytännön työssä oppimista, koska eihän saumarin työtä varsinaisesti opeteta missään.

”Saumauksesta on tullut minulle ammatti, eikä ole tällä hetkellä tarvetta miettiä ammatinvaihtoakaan. Arvostan työtäni.”

Petri muutti muutamia vuosia sitten kotipaikkakunnalleen, Kosken kuntaan, Koski Tl:ään.

Kosken kunta sijaitsee noin 50 kilometrin päässä Turusta. Siellä asuu noin 2 300 asukasta ja se kuuluu Loimaan seutukuntaan.

”Työmatkaa tulee päivittäin toista sataa kilometriä ja työmaiden välisen sukkuloinnin seurauksena vielä lisääkin, mikä tietysti pidentää työpäivien pituutta. Nykyinen asuinpaikka on kuitenkin oma valinta, kun Turusta aikoinaan pois muutin. Sain tarpeekseni kerrostaloelämästä ja tarvittiin isompi asunto.”

Tornikatu 4:ään valmistuu Bonava Oy:n asuntotuotantona Asunto Oy Raision Sello. Kahdeksankerroksiseen taloon tulee 51 huoneistoa ja ensimmäisen kerroksen asuntoihin omat pihaterassit, muihin tilavat lasitetut parvekkeet. Omaleimaista ilmettä tuovat parvekejulkisivun kallistetut pinnat, jotka näyttäytyvät erilaisina eri suunnilta ja eri vuodenaikoina katsottuna.

Asunto Oy Raision Sellon ensimmäisen kerroksen asuntoihin tulee omat pihaterassit ja muihin tilavat lasitetut parvekkeet.

Teksti ja kuvat: Riina Takala-Karppanen

Back To Top