Kevät – Aika tarkastella julkisivun kunto

Home » Opisto » Julkisivun neljä vuodenaikaa » Kevät – Aika tarkastella julkisivun kunto

Kevät – Aika tarkastella julkisivun kunto

Elementtisaumojen kunnon tarkistaminen auttaa torjumaan vesivahinkoja

On hyvin yleistä, että taloyhtiöissä herätään elementtisaumojen huonoon kuntoon vasta siinä vaiheessa, kun seinän sisään on jo päässyt vettä. Ajoissa tehty elementtisaumojen uudistaminen vähentää vesivahingoista syntyvien kalliiden julkisivuremonttien tarvetta.

Julkisivuelementti- ja ikkunakarmisaumat vaativat väliin joustavaa saumausainetta. Betonielementtejä ei voida panna tiiviiseen puskusaumaan toisiaan vasten. Elementtisaumaus estää sääolosuhteiden vaikutuksen talon rakenteisiin, koska elementtisaumaus estää kosteuden pääsyn elementtirakenteisiin ja lämpöeristeisiin. Massan tekninen ikä on yleensä noin 15 – 20 vuotta, mutta esimerkiksi meren rannalla olevan, korkealla avoimella paikalla sijaitsevalle, voimakkaalle auringonpaisteelle tai muille jatkuvasti julkisivua rasittaville sääolosuteille alttiina oleva sauma voi rikkoutua jo paljon aiemminkin. Sauman tekniseen ikään vaikuttaa myös merkittävästi edellisen saumaajan ammattitaito ja käytetyt materiaalit.

Mikäli sauma rikkoutuu,

vesi pääsee julkisivun pintarakenteen alle. Julkisivuun syntyy silloin vesivahinko, jonka korjaaminen voi tulla kalliiksi, jos siihen ei puututa heti. Pahimmillaan sen seurauksena on ennenaikaisesti jouduttu jopa vaihtamaan ulkoseinäelementtejä.

Vuotava sauma aiheuttaa rakenteisiin monia ongelmia.
Vaurioituneesta saumasta sade- ja sulamisvedet pääsevät villatilaan ja rakenteisiin. Ylimääräinen kosteus luo riskin merkittävälle vesivahingolle ja betonivaurioille. Kostuneet rakenteet aiheuttaa haitallisten mikrobikasvustojen lisääntymistä ja se voi näkyä jopa sisäilmaongelmina.

Julkisivujen korjauksiin erikoistuneen Saumalaakso Oy:n toimitusjohtaja Anton Panschin muistuttaakin, että elementtitalojen julkisivujen saumausten kunnon seuraamista ja uudistamista on syytä ajatella normaalina ennaltaehkäisevänä huoltotyönä.

“Julkisivuelementtien elinkaari on 50 – 100 vuotta, mutta se edellyttää, että noin 10 – 25 vuoden välein joustavuutensa menettänyt saumamassa vaihdetaan uuteen”, Panschin sanoo.

Julkisivusauman kunnon tarkistaminen on melko helppoa kenelle tahansa. Mikäli elementtisaumoissa näkyy halkeamia tai ne ovat osittain tai kokonaan irti tartuntapinnoilta, ne eivät todennäköisesti enää suojaa rakennetta sateelta, kosteudelta tai muilta sääilmiöitä. Pintapuolinen tarkastaminen onnistuu silmämääräisesti ja mikäli havaitaan todennäköisiä ongelmia, voidaan paikalle kutsua asiantuntija arvioimaan korjaustarvetta.

Saumalaakso tekee pintapuolisen tarkastuskäynnin veloituksetta. Katselmuksen perusteella arvioimme tarvitaanko tarkempia tutkimuksia.

Seinän kunto kannattaa tarkastaa silmämääräisesti vähintään kahdesti vuodessa.

Keväällä lumien sulamisen jälkeen esimerkiksi kevättalkoiden yhteydessä, sekä syksyllä ennen talvea. Pelkästään yksittäistä tai yksittäisiä saumoja ei kannata lähteä korjaamaan, kuin vain hätätapauksessa, sillä vaikka vieressä oleva sauma olisi vielä ehjän näköinen, on se silti teknisen käyttöiän päässä. Massan paras tarttuminen vaatii aina sauman täydellisen puhdistamisen koko pituudeltaan ennen uuden massa asennetaan.

Vaurioutuneet saumat on melko helppo havaitu silmämääräisesti

Jos haluatte arvioida elementtisaumojen uudistamistarpeen, ottakaa meihin yhteyttä:

Puh: 09 4761 4700
sähköposti: urakointi@saumalaakso.fi
web: https://www.saumalaakso.fi/yhteydenotto/

LUE SEURAAVA TEKSTI: Kesä – Aloita julkisivuremontin suunnittelu -Julkaistaan 12.6.2018

LUE EDELLINEN TEKSTI: Talvi – Nyt on aika toimia!


Lähetä viesti

Nimi (pakollinen)

Sähköposti (pakollinen)

Aihe (pakollinen)

Viesti

Tilaa uutiskirjeemme! Kuulet ensimmäisenä uusista Opiston päivityksistä!


Saumausopas elementtisaumoille

Myös vaativissa elementtisaumauksissa käytettävät rakennusmateriaalit kehittyvät jatkuvasti. Onnistunut saumaustyö lähtee hyvästä suunnittelusta. Monet työvirheet ovat seurausta tietämättömyydestä. Saumojen korjaustyöselityksissä on valtava kirjo erilaisia työtapoja.

Opas antaa edellytykset onnistuneelle uudissaumaukselle ja saumojen korjaustyölle.

Lue opaan sähköinen versio ilmaiseksi sivuiltamme tai tilaa opas – > TÄÄLTÄ


Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa – Katso Saumalaakson opetusvideot

Saumalaakso on julkaissut yhteensä viisi videota. 2016 julkaisimme videot: Saumavaurioiden synty ja Saumavaurion korjaus. 2017 syksyllä julkaisimme kolme videota lisää: Elementtisaumojen uusiminen – Tarpeen tunnistaminenElementtisaumojen uusiminen ja Uusintasaumaus työselitys. Löydät myös Julkisivuyhdistyksen tuottaman Betonivauriovideon sivuiltamme.

Katso videoiden esittelyt -> TÄÄLTÄ


Elementtitalojen uusintasaumaus – RT-kortti 38937

Saumausvaurioiden syyt

Yksi yleisimmistä vaurioista elementtisaumoissa on saumausmassan irtoaminen tartuntapinnasta….

Saumalaakso RT-kortti 38937 on saanut päivityksen. Sisältöön tehtiin pieni päivitys, mutta yleisilme ja kuvat ovat kokeneet suuremman päivityksen. RT-kortti on julkaistu 3/2018.

 

Katso ja lataa RT-kortti -> TÄÄLTÄ


Saumausmassavalitsin

Markkinoilla on useita erilaisiin käyttötarkoituksiin ja pinnoille suunniteltuja saumausmassoja. Olemme kehittäneet mobiiliapplikaation helpottamaan oikean tuotteen valintaa.
Applikaation kohderyhmä on jo työmaalla työskentelevä henkilö, jolla on perustuntemus eri rakennusmateriaaleista. Applikaation tehtävä on tukea käyttäjää päätöksessä valita oikea tuote oikealle alustalle.
 
Applikaatio on täysin maksuton käyttäjälle. Sen versio 1.0 on julkaistu Android alustalle.
 –
Käyttökokemus pyritään saamaan mahdollisimman yksinkertaiseksi ja välttämään turhia painalluksia ja polkuja. Perusperiaate applikaatiosta on:
1. Valitaan kahdesta päälinjasta. Tuote ulko- tai sisäkäyttöön
2. Valitaan alue (esim. Julkisivu)
3. Valitaan kohta (esim. Julkisivusauma)
4. Valitaan tartuntapinta (esim. Betoni)
5. Tässä kohtaa linkitys www.saumaustarvike.fi, jossa valitaan soveltuvista tuotteista mieleisin

Tartuntapintoja on alussa yli 400. Tuotevaihtoehtoja eri tartuntapinnoille listataan ensivaiheessa yli 1000.

Tutustu Saumausmassavalitsimeen