skip to Main Content
Saumalaakso Oy Pirkanmaan Ensimmäinen Uusintasaumausurakka Valmistui 

Saumalaakso Oy Pirkanmaan ensimmäinen uusintasaumausurakka valmistui 

Keväällä perustetun Saumalaakso Oy Pirkanmaan ensimmäinen urakka on juuri valmistunut. Esko Moilanen hoiti uusintasaumausurakan itse alusta loppuun. Hämeenlinnalaiseen kerrostaloon uusittiin kaikki elementtisaumat, yhteensä lähes kahden kilometrin verran. 

Vuonna 1991 rakennettu As Oy Hämeenlinnan Aroniitunkuja 7 on 8-kerroksinen, laattapintainen kerrostalo. Sen saumat olivat todella huonossa kunnossa; monesta kohdasta oli jo päässyt vettä sisään rakenteisiin. Myös laatat olivat alkaneet irtoilla. Saumojen uusiminen oli siis välttämätöntä, jotta lisävahinkoja ei tulisi. Samalla taloyhtiö sai lisäaikaa julkisivuremontin suunnitteluun. 

Konkarisaumari hoiti urakan alusta loppuun 

Kokenut uusintasaumari Esko Moilanen hoiti koko urakan itse tarjouksesta toteutukseen. Työ alkoi heinäkuussa, ja valmista tuli syyskuun alussa. Kaksi kuukautta kestäneen urakan aikana Moilanen uusi saumoja lähes kahden kilometrin verran. Lisäksi hän irrotti huonokuntoisia laattoja noin 100 kappaletta. Urakka meni kaikin puolin hyvin. ”Mitään ongelmia ei matkan varrella ollut. Myös valvojan kanssa homma toimi tosi hyvin”, Moilanen kertoo. Suurimman osan uusintasaumauksesta hän hoiti kelkalla, mutta loppuvaiheessa hän pääsi kokeilemaan uutta Dinon nostinta. 

Saumalaakso Oy Pirkanmaalla on paljon tarjouksia sisässä, mutta uusia keikkoja ei ole vielä sovittuna. ”Hyvin siis ehtii vielä tilata uudet saumat”, Moilanen vinkkaa. 

Ota yhteyttä tai pyydä tarjous Pirkanmaalla 

Esko Moilanen
010 209 7516
esko@saumalaakso.fi 

Back To Top